Sideways on jälleen paljon muutakin kuin musiikkia, ja koko Nordiksen festivaalialue täyttyy viikonlopun ajaksi erilaisista aktiviteeteista. Tässä ensimmäinen paketti Sidewaysin alueohjelmasta, paljon lisäyksiä luvassa toukokuun aikana!

Stand up -komedia saapuu ensimmäistä kertaa Sidewaysiin, kun loppuunmyydyille saleille kerta toisensa jälkeen esiintynyt All Female Panel hauskuuttaa Sideways-alueen Royal Club -tilassa lauantai-iltana 9.6.2018.

Sideways Arcaden pelivalikoima koostuu noin 20 flipperistä: pelattavaksi tulee flipperiklassikoita aina 1970-luvulta nykypäivään. Kaikki flipperit käytössä koko Sideways-viikonlopun ilman erillistä pelimaksua.

Koreografi Valtteri Raekallio tuo Sidewaysiin tanssiproduktion ”Harjoitus rakkaudesta – teos kahdelle tanssijalle”.

Laulatko kuin satakieli, kukutko kuin käki, viserrätkö kuin peippo? Lintukaraokessa pääset tulkitsemaan yksin tai yhdessä yli 15 eri lintulajin laulua Lintukaraoken merkeissä. Kappalevalikoimasta löytyy muun muassa mustarastaan pehmeä ja tummasointinen soolo, sekä talitintin ja harakan urbaani duetto. Intohimoisimmille imitoijille mahdollisuus myös freestyle-laulantaan.

YLE Puhe ja Sideways toteuttavat yleisön edessä radio-ohjelmat, jotka kuullaan kanavan taajuudella Sidewaysin jälkeisenä viikkona. Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva sukeltavat populaarikulttuurin salattuun maailmaan, Juuso Pekkinen paneutuu siihen, kuinka äänestä tulee teos, ja Susani Mahadura & Yagmur Özberkan syventyvät vogue-skeneen.

Performanssitaiteeseen keskittyvä Mad House -kollektiivi saapuu Sidewaysiin kolmen esityksen merkeissä. Äänitaiteilija Juha Valkeapää toteuttaa Sideways-kävijöistä äänimuotokuvia. Leena Kela näyttää miltä esimerkiksi sana ”SIDEWAYS” näyttää performanssikirjaimilla kirjoitettuna. Tero Nauha nähdään festivaaleilla konserttimaisen teoksensa “Performance thinking with Océanique” kanssa.

Mitä tapahtuu, kun yhdistää musavideot bingoon ja pop-tuntemukseen? Musavideobingon isäntänä toimii avantgardistisessa Juostenkutsut DJ-kollektiivissa vaikuttava DJ Syfilis. Luvassa myös palkintoja!

Drag-kollektiivi House of Auer tuo Sidewaysiin näytille parhaita paloja suomalaisesta underground drag -skenestä.

Korjaamo Kino ja Sideways järjestävät Royal Club -tilassa kaksi festivaalinohjelmistoon liittyvää elokuvaesitystä. Rodriguezin tarinaan tutustutaan Oscar-palkitussa ”Searching For Sugar Man” -dokumentissa, ja toinen esitettävä elokuva on Rättö & Lehtisalosta -yhtyeestä tutun Mika Rätön ohjaama ”Samurai Rauni Reposaarelainen”. Korjaamo Kinolla nähdään toukokuussa myös laajempi Sideways-teemainen elokuvien sarja.

Lue lisää aiheesta Alueohjelma-sivulla.