Searching for Sugar Man

Korjaamo Kino ja Sideways järjestävät Royal Club -tilassa kaksi festivaalinohjelmistoon liittyvää elokuvaesitystä. Rodriguezin tarinaan tutustutaan Oscar-palkitussa ”Searching For Sugar Man” -dokumentissa, ja toinen esitettävä elokuva on Rättö & Lehtisalosta -yhtyeestä tutun Mika Rätön ohjaama ”Samurai Rauni Reposaarelainen”. Korjaamo Kinolla nähdään touko-kesäkuussa myös laajempi Sideways-teemainen elokuvien sarja (lisätietoa alempana tällä sivulla)

SEARCHING FOR SUGAR MAN (86 MIN)

Varsinaiseksi ilmiöksi maailmalla jo muodostunut uskomaton kertomus muusikosta, josta piti tulla aikakautensa artisti 1960-luvun Detroitissa. Sen sijaan hän katosi maan alle eikä kukaan kuullut hänestä sen koommin. Kunnes hänen albuminsa ilmestyivät Etelä-Afrikassa, jossa hänestä tuli sensaatio. Malik Bendjelloulin ohjaama elokuva palkittiin parhaan dokumenttielokuvan Oscarin lisäksi mm. Sundancen elokuvajuhlilla sekä Yleisöpalkinnolla että Juryn erikoispalkinnolla.

SIDEWAYS-ELOKUVIEN SARJA KORJAAMO KINOSSA

Sideways-festivaali järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Töölössä. Korjaamo toivottaa Sidewaysin lämpimästi tervetulleeksi kaupunginosaansa ja juhlistaa kesän raikkainta ja urbaaneinta festivaalia leffaetkojen merkeissä! Kattauksessa muun muassa Mistaken for Stranger -brunssinäytös, festivaalihitti Silvana sekä tuulahduksia Aasian musiikkimaailmasta. Korjaamo Kino Töölössä nähtävä musiikielokuvan sarja tarjoaa valikoiman elokuvia, jotka tuudittavat katsojansa Sideways festivaalin tunnelmaan.

Kaikki Korjaamo Kino Töölön Sideways-leffaetkonäytökset ovat K18 ja baarista voi ostaa juomia mukaan saliin.

Elokuvien näytösajat:

Control
pe 1.6. klo 20 Kulmasali
Pituus: 121 min

Anton Corbijnin tumma ja herkkä kuvaus Ian Curtisin elämästä. Elokuva on Corbijnin esikoisohjaus ja sai ilmestyessään suuren suosion.


Silvana
la 2.6. klo 18 Elokuvasali
Pituus: 91 min

Ruotsin rapin suurlähettiläs Silvana Imam esiintyy Sidewaysissa perjantaina 8.6.

 

Armomurhaaja
la 2.6. klo 20 Kulmasali
85 min.

Elokuvaan soundtrackin tehnyt K-X-P esiintyy Sidewaysissa perjantaina 8.6.

 

Brunssinäytös: Mistaken for Strangers
su 3.6. klo 11:30 Kulmasali
Pituus: 71 min

Liput 20 € (sis. brunssi&oleffa)

The Nationalin kiertuetta seuraava Tom Berninger (laulaja-Mattin veli) taltioi bändin ohessa myös omaa suhdettaan itseensä ja menestyneeseen veljeensä. Hulvattoman hauskaksi äityvä dokumentti nähdään brunssinäytöksenä Kulmasalissa. The National nähdään Sidewaysin pääesiintyjänä su 10.6.2018.

 

We Are X
su 3.6. klo 16 Elokuvasali
Pituus: 105 min

Pitelemätön kuvaus X Japanista, maailman suurimmasta ja menestyneimmästä bändistä, josta länsimaissa ei ole kuultu… vielä.