Musiikki

Alueohjelma

Perjantaina 9.6.

DJ Shadow USA

Perjantaina 9.6.

Sidewaysin avauspäivän pääesiintyjä on amerikkalaisen dj-kulttuurin merkkihahmo DJ Shadow, joka soittaa Sidewaysissa audiovisuaalisen live-konsertin. Sample-pohjaisesta hiphopista, triphopista ja elektronisesta musiikista tunnettu artisti muistetaan parhaiten kaikkien aikojen merkittävimpien albumien listalle toistuvasti nostetusta vuoden 1996 ”Endtroducing…..” -levystään. Myös maailman teknisimpien dj:den joukkoon kuuluva DJ Shadow julkaisi viime vuonna uusimman albuminsa ”The Mountain Will Fall”.

Editors UK

Perjantaina 9.6.

Tummasävyistä post-punkia ja indierockia tuotannossaan yhdistelevä Editors on 2000-luvun menestyneimpiä vaihtoehtoehtoyhtyeitä. Vertauksia Joy Divisionista Interpoliin ja The Nationaliin kerännyt brittibändi on julkaissut viisi albumia, joista viimeisin on vuoden 2015 mestariteos ”In Dream”, jota kuunnellessa Imagen kriitikko Samuli Knuuti kertoi itkeneensä ilosta.

The Thurston Moore Group USA

Perjantaina 9.6.

Sonic Youthin riveistä keskeiseksi vaihtoehtorock-vaikuttajaksi kohonnut Thurston Moore saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen nykyisen yhtyeensä The Thurston Moore Groupin kanssa. Superkokoonpanossa vaikuttavat bändin keulahahmon ohella My Bloody Valentinesta tuttu basisti Debbie Googe, Sonic Youth -rumpali Steve Shelley ja pitkän uran brittiläisessä vaihtoehtomusiikissa tehnyt kitaristi James Segwards.

Slaves UK

Perjantaina 9.6.

 

Punkia, garagea ja vaihtoehtorockia yhdistelevä Slaves saapuu Sidewaysiin paikkaamaan koko tulevan Euroopan-kiertueensa perunutta Cloud Nothingsia. Kiihkeistä keikoistaan tunnettu brittibändi nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa.

Slavesin vuoden 2015 esikoisalbumi ”Are You Satisfied?” oli ehdolla Mercury Prizen eli Iso-Britannian arvostetuimman musiikkipalkinnon saajaksi, ja viime syksynä ilmestynyt toinen pitkäsoitto ”Take Control” oli vuoden 2016 kehutuin brittiläinen punkrock-levy.

Bändin soundimaailma on kerännyt vertauksia Death From Above 1979:sta A Place to Bury Strangersiin ja Sleaford Modsiin. Usein mainitut yhtäläisyydet Beastie Boysin punk-kauteen kuulostavat myös loogisilta, sillä eräskin Mike D vierailee Slavesin uuden levyn ”Consume or Be Consumed” -biisillä.

Slavesin suosio on punk-bändille harvinaisen suurta,ja yhteen molemmat albumit ovat nousseet suoraan brittilistan top-kymppiin. Lähitulevaisuudessa Slaves keikkailee yhdessä Rancidin kanssa, kiertää Eurooppaa Kasabianin lämppärinä sekä esiintyy muun muassa Rock Am Ring- ja Benicassim-festareilla.

Lady Leshurr UK

Perjantaina 9.6.

Brittiräpin ja grimen kuumin tulokas Lady Leshurr tykittää riimejä hengästyttävällä vauhdilla, ja Rolling Stone -lehti nimesi artistin ”Missy Elliotin brittiversioksi”. Viime vuonna Lady Leshurrin freestyle-räpit koonnut ”Queen Speech EP” nousi viraali-ilmiöksi, ja juuri ilmestyneeltä debyyttialbumilta odotetaan vieläkin suurempaa menestystä. Levyn tuotannosta vastaavat Timbalandin (mm. Justin Timberlake, Beyonce), Deputyn (mm. Rihannan ”Bitch Better Have My Money” ja Bangladeshin (mm. Lil’ Waynen ”A Milli”) kaltaiset nimet. Lue lisää Lady Leshurrista Guardianin pitkästä artikkelista.

Tommy Cash EE

Perjantaina 9.6.

Viron kansainvälisesti kuumin artisti on kovassa nosteessa oleva räppäri ja taiteilija Tommy Cash. Tulevana kesänä Sidewaysin ohella lukuisilla eurooppalaisilla festareilla Barcelonan maineikkaasta Sonarista lähtien keikkaileva €a$h tunnetaan post-modernin hiphop-musiikkinsa ohella sukupuolinormeja murtavasta ilmaisustaan ja androgyyniydestään.

YLEn musiikkitoimitus summaa erinomaisessa artikkelissaan mistä Tommy Cashin viehätyksessä on kyse: ”Artistilta löytyy ominaisuuksia, joista pop-tähtiä rakennetaan: arvoituksellisuutta, draaman tajua, ulkonäköä ja musiikillista lahjakkuutta, sekä vaikeasti kategorioitavaa auraa, jollaista hehkuu esimerkiksi Die Antwoordin ympärillä.”

Demdike Stare UK

Perjantaina 9.6.

Arvostetulle Modern Love -labelille (mm. Andy Stott, Vatican Shadow) levyttävä Demdike Stare on Sean Cantyn ja Miles Whittakerin muodostama duo, joka luo musiikkinsa mitä erikoisemmista sampleista, kuten tehostenauhoista, kauhuelokuvien soundtrackeista ja äänitearkistojen aarteista. Demdike Staren viime syksynä julkaistu ”Wonderland”-albumi esitteli entistä biittivetoisemman yhtyeen ja sai Pitchforkissa huippupisteet 8.2/10.

Acid Runs

Perjantaina 9.6.

Kallion, jos ei koko Suomen, tämän hetken kuumin autotallipunk-bändi Acid Runs tykittää räkäistä ja nopeatempoista punkrockia a’la Jay Reatard tai Wipers. Hori Smoku Summer Boogaloo -festeillä esiintynyt ja jenkkiläisiä punkkareita Night Birdsia lämmitellyt kolmikko julkaisi viime vuonna Airiston Punk-levyjen kautta nimettömän pitkäsoiton, joka on ihan helevetin hyvä.

Astrid Swan

Perjantaina 9.6.

Lopputalvesta uransa ylistetyimmän albumin ”From the Bed and Beyond” julkaissut laulaja-lauluntekijä Astrid Swan käsittelee ajankohtaisella teemalevyllään riipivällä tavalla rakkautta ja kuolemaa, sairautta ja toipumisprosessia sekä monia muita elämän suuria teemoja. ”Tuotanto, toteutus ja tulkinta ovat maailmanluokkaa”, kirjoitti Helsingin Sanomien kriitikko Jarkko Jokelainen viiden tähden arviossaan.

 

Joulukuussa tauolle jäänyt Olohuoneklubi tekee paluun Sidewaysissa.

Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa järjestetty Olohuoneklubi oli yksi viime vuoden menestystarinoista. Sohvilla, matoilla ja viherkasveilla sisustetut klubit toivat nimekkäät yllätysesiintyjät ja kiinnostavimmat indie-nimet ennakkoluulottomalla tavalla samalle lavalle.

Yhdeksän klubin aikana nähtiin yhteensä 54 artistia ja lukuisia erikoiskeikkoja, kuten islantilaisyhtye Múmin kinokonsertti, Mikko Joensuu yhdessä tyttökuoron ja jousten kanssa, Olavi Uusivirta yhtyeineen featuring Tuomo Prättälä sekä Pariisin Kevään Arto Tuunelan harvinainen sooloesiintyminen.

Sideways-perjantaina 9.6.2017 Kellohallin Lihadisko -tilan Olohuoneklubilla esiintyvät Astrid Swan sekä mykistävä indie pop -tulokas Karina.

The Holy

Perjantaina 9.6.

Jos pitäisi valita viimeisen vuoden aikana eniten kuhinaa aiheuttanut uusi kotimainen indie-bändi niin The Holy olisi todennäköisin voittaja. Soliti-levymerkille napattu helsinkiläisbändi tarjoilee kahden rumpalin tukemana Editorsin ja The War on Drugsin tyylistä indierockia. Haikea ”Can’t Remember Your Name” päätyi voimasoittoon Radio Helsingissä ja Bassoradiossa, ja viime syksynä ilmestyneeltä EP:ltä myöskin löytyvä ”Airport for Lovers” ansaitsisi Pitchforkin Best New Music -tittelin.

Huoratron

Perjantaina 9.6.

Brutaalia ja kompromissitonta elektronista musiikkia tarjoileva Huoratron keikkailee kotimaassaan aivan liian harvoin – saati sitten kotikaupungissaan. Keväällä uutta materiaalia sisältäneen 12″ vinyyli-ep:n julkaissut Aku Raski on ollut molempina Sideways-vuosina toivotuimpia esiintyjiämme, ja pyyntönne ensimmäisestä Huoratronin Sideways-keikasta on ilo toteuttaa.

Iisa

Perjantaina 9.6.

Viime kesän Sadeway… eikun siis Sidewaysissa Iisa oli juuri nousemassa lavalle, kun pahin myrsky iski tapahtuma-alueelle. Nyt otetaan vahinko takaisin korkojen kera!

Kaleidobolt

Perjantaina 9.6.

Sideways-kattauksen psykedelia-herruudesta kisaavat tänä vuonna Death Hawks ja viime syksynä toisen pitkäsoittonsa julkaissut Kaleidobolt. Hiljattain Black Mountainia lämmitellyt kokoonpano on kerännyt vertauksia erityisesti Black Sabbathin suuntaan.

Annetaan Inferno-lehden kriitikon Annika Brusilan hoitaa loput esittelystä:

”(Kaleidoboltin kakkosalbumi) The Zenith Cracks on hulvaton matka stonerin, progen ja psykedelian kiemuroihin. Utuisista aallonpohjista noustaan kekkaloihin vailla vertaa, ja soundit vaihtelevat keveilystä rytkyviin skaalasahauksiin. Tunnelmanvaihdokset ja riffittelykeulinnat etenevät sellaisella luontevuudella, että sanoituksiin keskittyminen unohtuu täysin.

Parhaiten toimivat pörisevimmät runttaukset ja lahjomattoman falski laulutyyli. Se alleviivaa livesoiton tunnetta ja päästää bändin lähelle kuulijaa. Onneksi levyä ei ole pilattu studiopuleeraamisella, vaan säröt ja pöly saavat kuulua.”

Karina

Perjantaina 9.6.

Helsinkiläisen indiepop-trio Karinan musiikki kuulostaa vain omalta freesiltä itseltään, mutta tunnelmoi samoilla folk pop -detaljeilla kuin Sufjan Stevens, käyttää suomen kieltä ronskin runollisesti kuin Joose Keskitalo ja leikittelee näsäviisaasti kuin PMMP.

 

Joulukuussa tauolle jäänyt Olohuoneklubi tekee paluun Sidewaysissa.

Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa järjestetty Olohuoneklubi oli yksi viime vuoden menestystarinoista. Sohvilla, matoilla ja viherkasveilla sisustetut klubit toivat nimekkäät yllätysesiintyjät ja kiinnostavimmat indie-nimet ennakkoluulottomalla tavalla samalle lavalle.

Yhdeksän klubin aikana nähtiin yhteensä 54 artistia ja lukuisia erikoiskeikkoja, kuten islantilaisyhtye Múmin kinokonsertti, Mikko Joensuu yhdessä tyttökuoron ja jousten kanssa, Olavi Uusivirta yhtyeineen featuring Tuomo Prättälä sekä Pariisin Kevään Arto Tuunelan harvinainen sooloesiintyminen.

Sideways-perjantaina 9.6.2017 Kellohallin Lihadisko -tilan Olohuoneklubilla esiintyvät Karinan lisäksi kriitikoiden ylistämän ”From the Bed and Beyond” -albumin maaliskuun alussa julkaissut Astrid Swan.

Kynnet

Perjantaina 9.6.

Hopeajärvestä, Love Sportista, Teksti-TV 666:sta ja lukemattomista muista bändeistä tutun Helsinki-indien puuhamiehen Teemu Tannerin sooloprojekti Kynnet tarjoilee lo-fi-henkistä indierockia ja powerpop-vaikutteista suomipunkia.

Lavalla viisihenkisen livekokoonpanon täydentävät soittajat, jotka ovat tulleet tutuiksi mm. Charm Bagsin, French Filmsin, Seksihullujen ja Sofa Petsin riveistä. Kynnet on lupaillut tälle vuodelle kahden aiemmin julkaistut kasetit niputtavaa kokoelma-LP:tä, seiskatuumaista sekä uutta täyspitkää.

Lighthouse Project

Perjantaina 9.6.

 

Aikaisemmin raivokasta ja englanninkielistä hc-punkia tykittänyt Lighthouse Project on luonut nahkansa. Tyylisuunnan muutoksesta saatiin esimakua jo muutaman vuoden takaisella ”Enne”-seiskalla, ja huhtikuussa ilmestynyt ”Siedä”-albumi esittelee helsinkiläisyhtyeen uuden soundin. Tinkimätön hardcore on saanut mausteeksi sopivassa suhteessa myös post-punkia, ja suomenkieliset lyriikat lisäävät Lighthouse Projectin ilmaisuun aivan uutta särmää.

Litku Klemetti & Tuntematon Numero

Perjantaina 9.6.

Litku Klemetti & Tuntematon Numero -nimestä tulee ensimmäisenä mieleen maakuntien tanssilavoja ei-niin-suurella suosiolla kiertävä iskelmäyhtye, mutta bändin viime vuonna ilmestynyt debyyttialbumi ”Horror ´15” tai Litkun soololevy ”Juna Kainuuseen” eivät voisi olla mielikuvasta kauempana.

Balalaikkaa soittavan Sanna ”Litku” Klemetin biisit ovat DIY-asenteella kirjoitettua ja nauhoitettua suomi(punk)rockia, jonka läheisimpiä vertauskohtia ovat 80-luvun Kauko Röyhkän tuotokset, alkuaikojen Karkkiautomaatti ja Tehosekoitin, tamperelaisen Joni Ekmanin bändit tai myöskin Sidewaysissa nähtävä Itä-Hollola Installaatio.

Loppuvuodesta 2016 Soundi-lehti palkitsi yhtyeen Master of Pulpets -palkinnolla tämän hetken kiinnostavimpana kotimaisena tulokkaana. Litku Klemetti & Tuntematon Numero tekee myös parhaillaan yhteistyöstä myös Se-muusikko Yarin kanssa.

Mikko Joensuu: Amen 3

Perjantaina 9.6.

 

Laulaja-lauluntekijä Mikko Joensuu juhlistaa Sidewaysissa kesän alussa ilmestyvän ”Amen 3” -levynsä julkaisua. Luvassa on ainutkertainen ja erikoispitkä konsertti, jossa artistin kanssa lavalle nousee yhdeksän henkisen bändin lisäksi seitsemästä muusikosta koostuva jousisektio ja 40-henkinen kuoro.

Joensuu 1685 -yhtyeen lopettamisen jälkeen soolouraansa keskittynyt Mikko Joensuu on kertonut, että Amen-trilogia käsittelee erityisesti Jumalasta luopumista ja vapautumista. Sarjan aikaisempien osien julkaisujuhlia on järjestetty kirkossa ja rapistuneessa konepajahallissa. Päätösosa saa suureellisemmat puitteet, kun Mikko Joensuu yhtyeineen ja avustavine muusikoineen valtaavat festivaalin päälavan normaalia pidemmän festivaalikeikan merkeissä.

Ylistetyt Amen-levyt putsasivat viime vuonna pöytää lukuisissa vuosiäänestyksissä. Esimerkiksi Soundin kriitikot valitsivat triologian avausosan vuoden kotimaiseksi albumiksi, ja ehdokkuuksia tipahteli Teosto- ja Emma-palkinnoista Nordic Music Prizeen. Suurin huomionosoitus tuli huhtikuussa, jolloin Joensuu voitti Suomen arvostetuimman musiikkialan tunnustuksen eli Teosto-palkinnon.

Rainbowlicker

Perjantaina 9.6.

80-luvun videopelimusiikkia teknoon ja hardcorepunkiin yhdistelevä Rainbowlicker julkaisi hiljattain Svart Recordsin kautta debyyttialbuminsa ”I Saw The Light, But Turned It Off”. Creepy Crawliesta ja Beastmilkistä tutun muusikkokaksikko Pepsin ja Johanin kokoonpanoa on verrattu esimerkiksi debyyttilevyn aikaiseen Crystal Castlesiin.

Ruudolf & Karri Koira

Perjantaina 9.6.

Räpin kaksinkertainen suomenmestari, bodari, Jumalan rintamapappi ja gettokokki Ruudolf sekä kotimaisen R&B:n kultakurkku Karri Koira ottavat Sideways-yleisön haltuun 110% viihtyvyystakuulla. Tiedossa biisejä molempien herrasmiesten soololevyiltä sekä tietenkin kaksikon yhteisbiisejä.

Räjäyttäjät

Perjantaina 9.6.

Sleepy Sleepersin, Hurriganesin ja The Stoogesin muodostaman tasakylkisen kolmion reunalta toiselle sinkoileva Räjäyttäjät ovat viimeisen puolen vuosikymmenen aikana ihastuttaneet ja aiheuttaneet hämmennystä mihin ikinä ovatkaan päätyneet. Edellisellä albumillaan ”Räjä Elektrik Millenium” (2016) Jukka Nousiaisen johtama kokoonpano kaivoi kellareistaan syntetisaattorit, ja bändin keikoilla kiersi mukana Risto Ylihärsilän kaltaisista muusikoista koostuva performanssiryhmä.

Nähdäänkö Sidewaysissa autotallipunkia, roskaelektroa, boogierockia ja vai jotain ihan muuta? Herrat tuntien täysin mahdotonta sanoa, mutta oikeastaan ihan sama.

Muista myös Jukka Nousiaisen soolokeikka Sideways-lauantaina Kellohallin Lihadiscossa klo 18.00.

Tippa-T

Perjantaina 9.6.

Suomen Turusta saapuva trap-kukko Tippa-T levittää roskaräpin ilosanomaa itseään turhia sensuroimatta. ”Mehu”, ”Isol kirkol” ja muut Tippa-hitit saivat hiljattain jatkoa viimeisimmän ”Lujaa”-singlen merkeissä.

Töölön Ketterä

Perjantaina 9.6.

WYK on joutunut perumaan keikkansa Sidewaysista riippumattomista syistä.

Pikahälytyksellä paikkaajaksi on varmistunut Töölön Ketterä. Brittiläistä grime-perinnettä suomiräppiin yhdistelevä kokoonpano nousi maineeseen viime vuonna julkaistuilla hiteillään ”Ludoo”, ”Kiska kii” ja ”Valitsemaanne numeroon feat. Vesta”. Viime aikoina MC Matti 8 ja tuottaja Handshaking ovat olleet esillä ”Bandana”-biisistään muistetun VG+:n kanssa äänitetyn ”Kuplii”-kappaleen myötä, joka on jo  lunastanut paikkansa vuoden 2017 epävirallisena kesähittinä.

Töölön ketterä @ Alley Stage pe 9.6.2017 klo 19.30-20.15.

 

Villa Nah

Perjantaina 9.6.

Pitkältä tauolta palannut Villa Nah on jo pidemmän aikaa ollut Suomen johtavia elektropop-kokoonpanoja. Kuusi vuotta ”Running On” -hitin sisältäneen ”Origin”-debyytin jälkeen ilmestynyt ”ULTIMA” jatkaa kaksikon seikkailuja romanttisen ja kasarihenkisen syntikkamusiikin parissa. Depeche Mode, Ultravox, New Order ja The Cure mainittu!

Lauantaina 10.6.

Röyksopp NO

Lauantaina 10.6.

Norjalaisyhtye Röyksopp saapuu Sidewaysiin erikoiskonsertin merkeissä, joka on tuotannoltaan ylivoimaisesti festivaalin historian suurin produktio. Viisi albumia julkaissut elektronisen musiikin kokoonpano tuo Teurastamolle audiovisuaalisen spektaakkelin, johon kuuluu valtaisa määrä lasereita, ympäri lavaa rakennettavia videoscreeneja sekä muuta valokalustoa.

Röyksoppiin tunnetuimpia kappaleita ovat läpimurtohitti ”Eplen” ohella Robynin laulama ”Do It Again”, The Knife -yhtyeestä tutun Karin Dreijer Anderssonin tähdittämä ”What Else Is There?” sekä tämänkin sivun yläreunasta löytyvä ajankohtainen hittibiisi ”Never Ever”, jolla vierailee viime kesän Sideways-artisti Susanne Sundfør.

Ceebrolistics

Lauantaina 10.6.

Sidewaysissa koetaan historiallinen paluukeikka, kun kotimaisen hiphopin kaikkien aikojen arvostetuimpiin kokoonpanoihin lukeutuva Ceebrolistics nousee lavalle ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen ainutkertaisen ja eksklusiivisen festivaaliesiintymisen merkeissä.

1990-luvun puolivälissä perustettu suomiräpin tienraivaaja, edelläkävijä ja vaikuttaja Ceebrolistics nousi nykyiseen kulttiasemaansa 2000-luvun alkuvuosien julkaisuilla ”Hyviä juttuja” (2000), ”0. EP” (2001) ja ”Ö” (2005). Sekä suomeksi että englanniksi räpänneet Matti P, Pijall ja RPK loivat täysin uudenlaisen hiphop-soundin, joka oli pohjustamassa suomiräpin läpimurtoa suuren yleisön tietoisuuteen.

Tyylillisesti Ceebrolistics on edustanut genrerajoja uhmaavaa vaihtoehdon ääntä. Eritoten yhtyeen live-esiintymiset määrittivät miltä räpin oli mahdollista kuulostaa. Yhtye yhdisti omaleimaisesti rap-vokaalit ajankohtaisiin elektronisiin klubimusiikki-ilmiöihin grimesta ja dubstepista minimalistiseen teknoon kansainvälisestikin ainutkertaiselta tavalla.

Lopettamisen jälkeen Ceebrolisticsin jäsenet ovat keskittyneet omiin projekteihinsa. RPK on tuottanut ja julkaissut musiikkia muun muassa Eurocrackin riveissä ja Eevil Stöön kanssa. Matti P on julkaissut musiikkiaan Twwth-aliaksella useilla kansainvälisillä klubimusiikkilevymerkeillä ja tuottanut elokuvamusiikkia. Pitkään poissa musiikkikuvioista ollut Pijall julkaisi viime marraskuussa uutta musiikkia lähes vuosikymmenen tauon jälkeen. Ceebrolisticsin lisäksi yhtyeen jäsenet ovat vaikuttaneet lukuisissa muissakin yhteyksissä, kuten Serkkupojat- ja Murmurecordings-kokoonpanoissa, Alas-kollektiivissa ja Signal Life -levymerkin takana.

 

Dinosaur Jr. USA

Lauantaina 10.6.

Yli 30 vuotta tätä on kieltämättä jo odotettu, mutta viimeinkin voimme sanoa tämän ääneen: Maailman paras Dinosaur Jr. saapuu ensimmäistä kertaa festarikeikalle Helsinkiin!

Surisevaa indierockia slacker-asenteella tarjoileva altsurock-yhtye julkaisi viime kesänä järjestyksessään jo uransa 11. pitkäsoiton ”Give A Glimpse Of What Yer Not”. Eiköhän Sideways-keikalla kuulla myös kaikki Dinosaur Jr.:n ykköshitit Freak Scenestä Feel The Painiin. Toivottavasti myös festivaalimme nimikkobiisi ”Sideways”!

Chelsea Wolfe USA

Lauantaina 10.6.

Aurinkoisessa Kaliforniassa kasvaneen Chelsea Wolfen tuotanto on niin kaukana pirteästä kesäpopista kuin suunnilleen on mahdollista. Artistin surumielinen folk hakee vaikutteita myös gootti-metallista, elektronisesta noiserockista ja bluesista, ja Chelsea Wolfen hyytävän tunnelmallisten kappaleiden äänimaisemat vaihtelevat akustisista ja kuiskaavilla vokaaleilla lauletuista hiljaisista teemoista äänekkäisiin drone-vyörytyksiin.

Soundin kriitikko Antti Luukkainen kuvasi Chelsea Wolfea osuvasti: ”Synkkäilmeinen nainen on kuin PJ Harvey helvetistä tai pimeiden voimien noituma Björk”.

The Radio Dept. SWE

Lauantaina 10.6.

Shoegazea, dreampopia ja indie-musiikkia pakahduttavan kauniilla popmelodioilla, haikean melankolisilla tunnelmilla ja kuulaalla tuotannolla esittävä The Radio Dept. on palannut! Viime syksynä kuuden vuoden levytystauon jälkeen julkaistu uusi The Radio Dept. -albumi ”Running Out of Love” on yhtyeen ”Pet Grief” -mestariteoksen (2006) veroinen kokonaisuus. Suurelle yleisölle lundlilaiskaksikko on parhaiten tuttu Sofia Coppolan ”Marie Antoinette” -elokuvan ääniraidalta.

Section Boyz UK

Lauantaina 10.6.

Brittiläisestä hiphop/grime-kokoonpanosta Section Boyzista on ennustettu grimen seuraavaa suurnimeä. Draken kanssa yhteistyötä tehnyt, Migosin ja Skeptan kaltaisiin nimiin verrattu ja bassomusiikkia palkitsevassa MOBO Awards -gaalassa vuoden tulokas- ja hiphop-yhtyeen sarjat voittanut lontoolaiskokoonpano nostettiin hiljattain kuumimpia lupauksia esittelevän BBC Sound of 2016 -listan finalistiksi.

Hurula SWE

Lauantaina 10.6.

 

Onko Hurula 2010-luvun Broder Daniel? Aikaisemmin esimerkiksi Masshysteri-bändissä vaikuttaneen Robert ”Hurula” Petterssonin johtama kokoonpano tarjoilee melankolisilla melodioilla maustettua punkia, indierockia ja voimapoppia. Ruotsin Grammis-gaalassa vuoden tulokas- ja rock-kategorioissa pystit napannut Hurula soitti ensimmäisen Suomen-keikkansa viime syksynä Tavastialla, ja harvasta konsertista on kuultu yhtä suurta määrää yltiöpositiivista hehkutusta.

The Coathangers USA

Lauantaina 10.6.

Refusedin ja The Black Lipsin kaltaisten nimien kanssa kiertänyt yhdysvaltalaiskolmikko The Coathangers keräsi uransa alkuvuosina lukemattomia riot grrrl -mainintoja, mutta sittemmin yhtye on siirtynyt yhä enemmän kohti melodista autotallipunkia. Atlantasta saapuvan bändin suosio on nyt kovassa nosteessa, ja mainio viitosalbumi ”Nosebleed Weekend” ilmestyi viime syksynä.

Spin-lehti The Coathangarsin uutuuslevyn viikon albumiksi ja sen hehkuttavassa arviossa mainittiin mm. seuraavat asiasanat: Ramones, Kathleen Hanna, Bradford Cox, Thurston Moore, Ty Segall, King Khan

Death Hawks

Lauantaina 10.6.

Kolme albumia julkaissut Death Hawks tuo Teurastamolle setillisen 70-lukuista krautrockia, psykedeliaa ja hypnoottisen šamanistisia rytmejä. Jossain varhaisen Black Sabbathin ja Neil Youngin välisen janan puolivälissä operoiva nelikko kuuluu nykyisin Svart Recordsin talliin, ja Death Hawksin uusin albumi ”Sun Future Moon” on omassa lajityypissään mestariteos.

Disco Ensemble

Lauantaina 10.6.

Pitkään hiljaiseloa viettänyt Disco Ensemble teki näyttävän paluun, kun neljän vuoden odotuksen päättänyt vitosalbumi ”Afterlife” ilmestyi tammikuussa. Levyn voimasingle ”Fight Forever” todistaa, että bändin sävelkynästä syntyy edelleen vanhojen Disco Ensemble -klassikoiden ”We Might Fall Apartin”, ”Second Soulin” ja ”Bad Charmin” veroisia vaihtoehtorock-täysosumia.

Kevään Suomen-rundi rikkoi jälleen kerran Disco Ensemblen lipunmyyntiennätykset: maaliskuun kaksi Tavastian-keikkaa myytiin jo hyvissä ajoin loppuun (ensimmäinen lähes puoli vuotta ennen keikkapäivää), ja kesällä bändi nähdään Sidewaysin lisäksi mm. Saksan suurimpiin festareihin lukeutuvissa Hurricanessa ja Southsidessa.

Flaming Skull of the Eagle

Lauantaina 10.6.

 

Fun- ja Baxter Stockman -yhtyeistä tuttujen muusikoiden uusi yhtye Flaming Skull of the Eagle soittaa Rumba-lehden kriitikon mukaan rämisevää slacker-rockia, erään toisen kommentoijan mielestä noiserockia, ja jossain todettiin kyseessä olevan ”Finnish rock’n’roll trio”. Genreistä viis, Dinosaur Jr:ää on varmasti tullut kuunneltua ja Lepakkomiehen lava tullut tututuksi. Bändi nimeä kantava esikoisalbumi ilmestyi viime syksynä.

Hidria Spacefolk

Lauantaina 10.6.

Avaruusrockia ja psykedeliaa sopivassa suhteessa sekoitteleva Hidria Spacefolk aloitti keikkailun jo joskus viime vuosituhannella, mutta nykyisin helsinkiläiskollektiivia näkee lavoilla aivan liian harvakseltaan. Kingston Wall- ja Circle-vertauksia saaneen bändin nettisaitin historiaosioon ei ole tullut uusia merkintöjä puoleen vuosikymmeneen, joten tuskin valehtelemme väittäessämme Sideways-keikan olevan ns. harvinaislaatuinen tilaisuus.

Ilpo Väisänen & Jimi Tenor: Mika Vainio -tribuutti

Lauantaina 10.6.

 

Saimme huhtikuussa suru-uutisia, kun Sidewaysiin kiinnitetyn Mika Vainion uutisoitiin menehtyneen tapaturmaisesti lomamatkalla Ranskassa.

Kunniotamme suomalaisen elektronisen musiikin mestarin, visionäärin ja edelläkävijän muistoa tribuuttikeikan merkeissä. Mika Vainio ystävät ja yhteistyökumppanit Jimi Tenor ja Ilpo Väisänen (mm. Pan Sonic) soittavat Sidewaysissa Mika Vainion tuotantoa.

Itä-Hollola Installaatio

Lauantaina 10.6.

Viime vuoden lopulla debyyttialbuminsa ”Elävien aalloilla” julkaissut Itä-Hollola Installaatio soittaa vinksahtanutta ysäri-indietä Pavementin tai Guided By Voicesin hengessä tai katsontatavasta riippuen kieroa ja alternative-henkistä suomirockia. Keikkoja esimerkiksi Litku Klemetti & Tuntematon numeron ja Teksti-TV 666:n kanssa soittaneen kolmikon soundi on raikkainta kotimaista soundia sitten… emme itsekään muista minkä jälkeen, mutta kauan siitä on.

Janne Laurila

Lauantaina 10.6.

Office Building -yhtyeen lopettamisen jälkeen uraansa sukunimeään kantavan yhtyeen sekä Tuhlaajapoikien parissa jatkanut Janne Laurila saapuu Sidewaysiin soolokeikan merkeissä.

Tampereen lahjakkain/hauskin/komein/____ (lisää tähän valitsemasi superlatiivi) on luvannut esittää Teurastamolla myös muutamia kappaleita edesmenneen Office Building -bändinsä katalogista. Jo tämä on monille taatusti riittävä syy Sideways-lipun hankintaan!

Jukka Nousiainen

Lauantaina 10.6.

Räjäyttäjien keulahahmo Jukka Nousiainen urakoi Sidewaysissa toisenkin keikan. Kotimaisen musiikin kaanoniin nostettu virallinen soolodebyytti ”Huonoa seuraa” (2014) sai jatkoa ensin viime vuoden Jytämimmit-levystä ja nimettömästä toisesta omasta albumista.

JV

Lauantaina 10.6.

 

JV on räppipiireissä hyvinkin arvostettu nimi, mutta ison yleisön keskuudessa hän on vielä toistaiseksi vähemmän tunnettu räppäri/tuottaja. Parin vuoden takainen JV/Jodarok-splittivinyyli sai jatkoa tämän vuoden alussa ”A.E.W.A.”-albumin merkeissä, jolla vierailee Paperi T:n kaltaisia artisteja. Tuottaja Jukka ”JV” Vesterisen discografiasta löytyy yhteisproduktiota esimerkiksi Gasellien ja Reino Nordinin kanssa.

Kairon; IRSE!

Lauantaina 10.6.

Ysäri-alternativea 70-lukulaiseen progeen, shoegazeen ja krautrockin yhdistelevä nimihirviö Kairon; IRSE! todistaa, että Pohjanmaalla osataan tehdä muutakin musiikkia kuin Lauri Tähkän ja Klamydian suomirockia. Genrerajojen yli sujuvasti loikkiva kokoonpano sijoittuu levyhyllyssä parhaiten Spiritualizedin, Sigur Rósin, Godspeed You! Black Emperorin tai Circlen viereen. Ajankohtainen Kairon; IRSE! -albumi ”Ruination” ilmestyi helmikuun alussa, ei niin kovinkaan yllättäen Svart Recordsin toimesta.

Kansakunnan ylpeys

Lauantaina 10.6.

”Se kuulostaa siltä kuin Flipper kohtaisi The Fallin. Se on kusta! Keltaista ja lämmintä”

Näin runollisesti kuvaa Kansakunnan ylpeyden levy-yhtiö, Circle-muusikko Jussi Lehtisalon pyörittämä Ektro Records bändin huhtikuussa ilmestynyttä debyyttialbumia. Onko tässä oululaisen punk- ja melurock-skenen seuraava kulttisuosikki viime kesänä Sidewaysissa nähtyjen Radiopuhelimien ja Hebosagilin seuraan?

Kauriinmetsästäjät

Lauantaina 10.6.

Pop-diskojen tanssilattioille suunnattua indierockia Stockers!-yhtyeen riveissä aikaisemmin soittaneet Heikki Petrell ja Tuomas Kaitainen, eli Kauriinmetsästäjät, tekevät tämän hetken tyylikkäintä kotimaista elektropoppia. Voimasoitossa niin Bassolla kuin YleX:llä olleet ”Intiaanikesä”, ”Oisit vaan sanonu” ja ”Kun mä mietin sua, niin uuh” saivat jatkoa toisen helsinkiläistulokkaan Vestan kanssa julkaistun ”Revi mua” -biisin myötä.

Kube

Lauantaina 10.6.

Suomiräppiä ja trapia sopivassa suhteessa sekoittava Kube tasapainoilee marginaali- ja valtavirtasuosion puolivälissä. Artistin discografiasta löytyy paitsi vino pino omakustanteita myös kolme Monspin kautta julkaistua albumia sekä jopa kultalevyrajan ylittänyt ”Plug”-hitti.

Yhteisbiisejä Eevil Stöön, Asan ja Tippa T:n kaltaisten nimien kanssa julkaissut Kube muistetaan myös viime kevään Kube vs Mikael Gabriel -biiffistä, joka oli vähintään yhtä viihdyttävää seurattavaa kuin N.W.A.:n ja Ice Cuben tai Biggien ja 2Pacin kinastelut joskus menneinä vuosikymmeninä.

Lake Jons

Lauantaina 10.6.

Utuista folkrockia, tai bändin omien sanojen mukaan ”garagelakea”, soittava Lake Jons on julkaissut vasta muutamia EP-levyjä, mutta siitä huolimatta yhtye on saavuttanut jo enemmän kuin useimmat kotimaisen indie-nimet koko uransa aikana. YleX nimesi bändin ”Suomen Bon Iveriksi”, ja sitä on verrattu myös Beckin ja Grizzly Bearin kaltaisiin nimiin. Helmikuussa julkaistu uutuussingle ”Positive” viittaa siihen, että seuraava Lake Jons -albumi olisi tulossa.

”Lake Jons muistuttaa, että onnistuessan indiepoppi on popeista parhainta.” –Stop, Shake, Honey, Go -blogi

Oddarrang

Lauantaina 10.6.

Oddarrang saattaa olla suurelle yleisölle vielä tuntematon nimi, mutta Sigur Rós- ja Godspeed You! Black Emperor -vertauksia kerännyt yhtye nauttii laajaa kansainvälistä kulttimainetta. Ne tietää jotka tietää jne.

Rumpali ja säveltäjä Olavi Louhivuoren perustama kokoonpano sulauttaa tuotantoonsa vaikutteita esimerkiksi jazzista, klassisesta musiikista, maailmanmusiikista ja postmodernista rockista. Jo aikaisemmin yhtye on palkittu Jazz-Emmalla, ja viime vuoden ”Agartha” on täydellisyyttä hipova kokonaisuus. Helsingin Sanomat totesi, että ”eeppistä soitinmusiikkia tekevä yhtye sopisi pohjoismaisen rikoselokuvan ääniraidalle”, ja myöskään brittilehti The Guardianin arviosta ei ylisanoja puutu.

”Agartha” oli ehdolla tämän vuoden Teosto-palkinnon saajaksi. Viime vuonna palkinnon nappasi Paperi T:n ”Malarian pelko”, ja tämän vuoden pystin vei lopulta myöskin Sidewaysissa nähtävä Mikko Joensuu.

Pimeys

Lauantaina 10.6.

Vuoden 2013 debyyttilevyllään kuhinaa herättänyt ja kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneellä kakkosalbumillaan seuraavaksi suureksi suomirock-nimeksi ennustettu Pimeys lunastaa ajankohtaisella ”Silkkitie”-pitkäsoitollaan lopullisesti bändiin kohdistuneet odotukset. Yhtyeen melodinen indierock sopii Sidewaysin (toivottavasti) aurinkoiseen lauantai-iltapäivään täydellisesti.

”Pimeyden uutuus voi hyvinkin olla kuluvan vuoden uljain suomenkielinen pop-albumi. Ennen kaikkea Silkkitie palkitsee koko mitassaan. Se vie kuulijansa matkalle, jossa on elämän riemua ja rakkauden raastavuutta, viettelevää vauhdikkuutta ja pysäyttävää pohdiskelevuutta.” –Jarkko Jokelainen / Helsingin Sanomat

Sanni

Lauantaina 10.6.

 

Sannista ei oikeastaan tarvitsisi näpytellä muutaman lauseen mittaista esittelyä. Me kaikki tiedämme artistin ja hänen saavutuksensa. Turha siis käyttää muutamaa kilotavua internet-tilaa kertomalla, että kyseessä on Suomen lahjakkain artisti, joka säveltää kerta toisensa jälkeen aina vain täydellisempiä pop-kappaleita. Tai sitä, että jos Sanni kirjoittaisi biisinsä englanniksi niin Pitchfork ei saisi tarpeekseen ”Suomen Grimesista”.

Satellite Stories

Lauantaina 10.6.

Two Door Cinema Clubin ja Foster The Peoplen tavoin myös Satellite Stories luottaa melodisen ja tanssirytmeillä maustetun indiepopin voimaan. Edellisen albuminsa Solitin kautta julkaissut oululaisbändi napattiin hiljattain suurelle Universal-lafkalle, jonka kautta ilmestyi toukokuussa neljäs Satellite Stories -pitkäsoitto ”Young Detectives”. Albumin taustalta löytyy Vampire Weekendin ja Regina Spektorin kaltaisten nimien kanssa työskennelleitä apuvoimia.

Satellite Stories on jo pitkään ollut tutumpi näky Keski-Euroopassa, Iso-Britanniassa tai Japanissa kuin kotimaassaan Suomessa. ”Älä missaa tilaisuutta”, voisimme jopa sanoa.

The Toxics

Lauantaina 10.6.

The Toxics soittaa rokkia menneeltä aikakaudelta, jolloin siistit levyt vielä tilattiin postimyyntikatalogeista. Triosta viisihenkiseksi paisuneen yhtyeen soundissa sähkökitarat rämisevät, primitiivinen rytmi hakkaa ja vokalisti ei anna äänihuulilleen armoa. Meno on kuin Nuggets-kokoelmilla tai The Sonicsin levyillä. Eikä The Sonics -yhteys jää pelkästään kuuloyhtymien varaan: The Toxics lämmitteli taannoin Tavastian-lavan garage-papoille.

Tähän mennessä The Toxics on julkaissut 10 tuumaisen vinyylin suomalaisen Blast Of Silence Recordsin ja ranskalaisen Kizmiaz Recordsin toimesta. Sideways-keikka on bändin kesän ainoa esiintyminen, ja oiva mahdollisuus kuulla syksyllä julkaistavan debyyttialbumin biisejä jo ennakkoon.

Tuuttimörkö

Lauantaina 10.6.

Tuuttimörkö sanoo biografiassaan olevansa ”viileämpi kuin Jäämeri ja mustavalkoisempi kuin Buster Keaton”. Mitä sitä kiistämään. Viime vuoden kakkosalbumi ”Kromihammas” nousi suoraan Suomen albumilistan ykköseksi, ja Korjaamolla järjestetyt levyn julkaisujuhlat ruuhkauttivat koko Töölön. Tämän hetken svengaavinta suomiräppiä.

U.F.Ojala

Lauantaina 10.6.

Viime talvena debyyttialbuminsa julkaissut U.F.Ojala on bändin nokkamiehen Teemu Ojalan sooloprojektista neljän muusikon yhtyeeksi kasvanut kokoonpano. Yhtyeen indie- ja psykedeliahenkinen suomirock on kerännyt vertauksia Neil Young & Crazy Horsesta Gun Clubiin, 90-luvun Bad Vugum -artisteihin sekä Mana Manan ja Sehr Schnellin kaltaisiin kotimaisiin kulttisuosikkeihin.

Commodore 64 -klubi

Ensimmäisessä Sidewaysissa hakattiin flippereitä ja viime vuonna japanilaisia arcade-pelejä. Tällä kertaa siirrymme aikamatkalla 80-luvulle ikonisten Commodore 64 -pelikoneiden seurassa.

Commodore 64 -klubilla pelaillaan legendaarisia C64-pelejä alkuperäisellä laitteistolla. Tasavallan tietokoneen äärelle ovat tervetulleita kaikki konkareista aloittelijoihin. Press play on tape!

Pelisessiot järjestetään molempina festaripäivinä Kirjaverstaan tiloissa, Park Stagen läheisyydessä.

Glitternisti

Jokaisen tulisi tuntea itsensä Beyonceksi tai David Bowieksi ainakin kerran elämässään! Jos päätät, että se hetki osuu kohdallesi Sideways-viikonloppuna, niin avun tarjoilee festarialueella päivystävä Glitternistin kimalteleva glitterkärry. Vieraile pisteellä ja hanki elämäsi upein festarityyli.

Karaoke 3000

Eerikinkatu 11 -baarissa (ex-Roska) on hiljattain avattu karaoke-huone nimeltä Karaoke 3000. Mikä uutinen tämä sitten muka oikein on, kyllähän laulubaareja piisaa ympäri kaupunkia?

No se, että Karaoke 3000:n biisilista on tarkkaan kuratoitu ja päivitetty tälle vuosituhannelle. Tarjolla on eklektinen paketti uutta & vanhaa: klassikoita, rockia, indietä, poppia, räppiä, rnb:tä ja ylläreitä musiikin ystäville.

Karaoke 3000 goes Sideways järjestetään Ravintola Paleman, Eerikinkatu 11 ja Sidewaysin yhteistyönä Ravintola Paleman tiloissa perjantaina ja lauantaina klo 22.00-01.00.

 

Karnevaalipelipuisto by Maikki Pekkala

Taiteilija Maikki Pekkala toteuttaa festarialueelle melkein perinteisen Karnevaalipelipuiston. Yleisö pääsee kisailemaan mm. onginnan, tarkkuusheiton ja nuijimisen parissa. Teemana puistossa on ihmiskeho, ja näkökulma on muun Sideways-ohjelmiston tapaan sivukujille sopivasti harhautunut.

Maikki suunnittelee ja rakentaa erikoisrekvisiittaa teattereille, tapahtumiin ja erilaisiin tuotantoihin työhuoneellaan Fiskarsissa, josta pääsee nopeasti metsään.

Kirjaverstaan ohjelmisto

Teurastamon uudessa kulttuuritilassa Kirjaverstaalla järjestetään Sidewaysin alueohjelmaa koko festariviikonlopun ajan. Alempana löytyvien aktiviteettien lisäksi tilaan saapuu Commodore 64 -klubin pelihalli. Kirjaverstas on myös mukana toteuttamassa Livemaalausta Warehouse-lavan viereen seinään perjantaina 9.6.2017.

 

KIRJAVERSTAAN PERJANTAI

Jukka Junttila: 1977 – Punkvallankumous (klo 16.30-17.00)
1977 on historiikki vuodesta, jolloin punk räjäytti pankin ja tunkeutui valtavirtaan. Se on läpileikkaus tapahtumista, levyistä ja keikoista, jotka jättivät pysyvän jäljen populaarikulttuurin historiaan. Jukka Junttila (s. 1959) on it-alan projektipäällikkö ja tietokirjailija, jonka rakkaimmat harrastukset ovat Hiljaiset levyt -levy-yhtiön pyörittäminen sekä punkkirjojen ja -levyjen keräily. Vuonna 1977 Junttila oli otollisessa 18 vuoden iässä.

Miettinen: Räkärodeo (klo 17.15-17.45)
Räkärodeo-historiikissa kuullaan sekä Räkä-guru Miettisen omia muisteloja että kuuntelijoiden tarinoita. Räkä ei kuivu! Miettinen (s. 1958) on kirjailija, toimittaja ja musiikin monitoimimies. Hän on pyörittänyt useita levy-yhtiöitä ja musiikkilehtiä sekä julkaissut kahdeksan kirjaa.

Hehkutusklubi (klo 18.00-18.45)
Hehkutusklubilla hehkutetaan uskomattomampia ja hienoimpia kuvakirjoja ja niiden tekijöitä! Tällä kertaa hehkuu Sideways-festivaaleilla taideteoksen toteuttava Vilunki – ja Vilunki itse puolestaan esittelee yleisölle itselleen parhaat ja inspiroivimmat kuvakirjat evö!!!
Hehkutusklubilla emäntänä Kati Rapia, joka on aina ollut sitä mieltä, että kuvakirjat ovat kova juttu. Hehkutusklubi todistaa sen.

Lavarunoutta! (klo 19.00-20.00)
Spoken word -artisti ja Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell keskustelee yhdessä kriitikko Aleksis Salusjärven ja vuoden 2017 Helsingin poetry slam -mestarin Elsa Töllin kanssa lavarunoskenen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Keskustelutilaisuuden päätteeksi Hertell ja Tölli esiintyvät.

 

KIRJAVERSTAAN LAUANTAI:

Dr. Sketchy’s Anti-Art School (klo 15.00-16.00)
Piirustusta pilke silmäkulmassa! Dr. Sketchy’s Anti-Art School on New Yorkista lähtöisin oleva piirustusklubi, joka tekee elävän mallin piirtämisestä hulvattoman hauskaa ja rentoa. Sketchyn tapahtumissa piirretään nopeita luonnoksia tyylistä ja taidoista piittaamatta rokkimusan tahdissa. Sidewaysiin Sketchy tuo malliksi turmellusta tihkuvan ja tyrmäävän upean drag queenin Carlotta Mooren (kuvassa).

Miki Liukkonen: O (klo 17.00-17.30)
Miki Liukkonen ja Samuli Knuuti keskustelevat tämän kevään kirjallisesta tapauksesta, Miki Liukkosen romaanista O. ”Miki Liukkonen kirjoitti yhden tämän vuosikymmenen tärkeimmistä kotimaisista kaunokirjoista.” Juhani Karila, Helsingin Sanomat
Miki Liukkonen (s. 1989 Oulussa) on Helsingissä asuva kirjailija, joka on aiemmin julkaissut kolme runokokoelmaa sekä Runeberg-palkintoehdokkaana olleen romaanin Lapset auringon alla (2013).

koHtaamispaikka

Suomen suurin designtapahtuma Habitare ja Suomen visionäärisin kalustebrändi Choice rakentavat koHtaamispaikan festarialueen päälavakentälle, heti sisääntuloporttien tuntumaan. Korkean, toteemimaisen rakennelman alle voi sopia tapaamisen tai löytää kadonneen ystävän.

koHtaamispaikasta voit poimia myös ale-koodin ensi syksyn Habitareen.

Landys Roimola: Strong Independent Object

Landys Roimola (s. 1992 Kolumbiassa) on kuvataiteilija, joka luo orgaanisia muotoja hylätyistä kylmänteollisista materiaaleista. Hänen töitään on ollut esillä muun muassa Design Forum Finlandilla, Taidekeskus Salmelassa sekä Flow- ja Provinssi-festivaaleilla. Landys on tehnyt teoksia myös arkkitehtitoimistoille, FOX tv:lle ja Graphic Concretelle, sekä julkisivuteoksen Imatran teatterille.

Sidewaysissa Landys Roimolan teos Strong Independent Object.

Laura Lehtinen

Laura Lehtinen on Barcelonassa opiskellut kuvittaja-kuvataiteilija, joka kuvittamisen lisäksi tekee muraaleja, installaatioita ja visuaalista sisältöä kaupunkitiloista yksityiskoteihin ja liiketiloihin. Hän on toteuttanut tilaustyönä teoksia ja tilallisia kokonaisuuksia yksin ja osana työryhmää esimerkiksi Kiasmalle, Keskolle, Porin taidemuseolle, Flow Festivalille, Maailma kylässä -festivaalille, musiikkivideoihin, Helsingin, Keravan ja Turun kaupungeille sekä kansainvälisiin katutaidegallerioihin Espanjassa ja Hollannissa.

Laura inspiroituu työssään ja elämässään vapaudesta, merestä, eläimistä, kaupungeista, rap-musiikista, skeittikulttuurista, hassuttelusta, itäeurooppalaisista lastenkirjoista, Tove Janssonista, ruokakulttuureista ja rakkaudesta.

Lehtisen teokset levittäytyvät ympäri Sideways-aluetta, esimerkiksi pääportille.

Livemaalaus

Yleisö saa Sideways-perjantaina seurata livenä, kun sarjakuvataiteilijat ja kuvittajat luovat Teurastamon pihalle Warehouse-lavan viereiseen seinään 10 metriä leveän teoksen. Mukana taiteilemassa Ville Pirinen, Tuomas Tiainen, Aino Louhi, Ilona Partanen, Jenna Kunnas, Johanna Rojola ja Benjamin Bergman.

Teos toteutetaan yhteistyössä Kirjaverstaan kanssa.
Kuvassa Ilona Partasen teos ”Työmyyrä”.

Mad House

HUOM! Mad House -esityspaikat ovat muuttuneet aikaisemmin ilmoitetusta. Katso paikka alempaa jokaisen performanssin kohdalta.

Suvilahdessa neljä vuotta toiminut esitystaiteen talo Mad House tuo Sidewaysiin kolme erilaista esitystaideteosta; yhdelle katsojalle kerrallaan toteutettavan Gnab Collectiven Hamlet privaten, Hulda Huima -yhtyeestä tunnetun Minna Kaisa Kallisen monologin Life is not a story: A Rescue from the absurd sekä Mikko Niemistön ja Johannes Vartolan kollaasimaisen ääni- ja liike-esityksen Birthday Scraps.

Gnab Collective: Hamlet private
Ilman teatteritekniikkaa, pelkästään näyttelijän voimin toteutettava esitys luo Hamletin maailman suoraan katsojan mielikuvitukseen. Taiteilija Martina Martin johdattamana yksi katsoja kerrallaan pääsee festarihulinan keskellä pureutumaan Hamletin suurten kysymysten äärelle. Esitys suomeksi tai englanniksi.

Paikka: Teurastamon piha Paulig-kahvilan ja ravintola Paleman välissä
Pe 9.6.2017 klo 17.00, 18.00, 19.00, 20.00
La 10.6.2017 klo 16.00, 17.00, 18.00, 19.00

Ilmoittautumiset esityspaikassa perjantaina klo 16.00-17.30 & lauantaina klo 15.00-16.30

Minna Kaisa Kallinen: Life is not a story: A Rescue from the absurd
“Daily I wake up around ten. I make some coffee and hang in the internet. Sometimes I see my friends. Sometimes I feel depressed. Sometimes I feel like jogging. Sometimes I feel like laughing. Life is absurd. Stories and dreams are logical. Every thing has its place.”
The character goes through a change. Esityskieli: englanti // in English

Paikka: Kellohallin pääsalin takaosa
Pe 9.6.2017 klo 18.00-18.30 & 19.00-19.30

Mikko Niemistö ja Johannes Vartola: Birthday Scraps
Birthday Scraps on kollaasimainen ääni- ja liike-esitys, joka perustuu Mad Housessa helmikuussa 2017 ensi-iltansa saaneeseen teokseen Birthday. Esitys perustuu meluun, kehojätteeseen, ritualistisiin muodonmuutoksiin sekä äänimaisemien rakentumiseen ja purkautumiseen. Kokoelmasta bändisoittimia ja esineitä syntyy liikkeessä oleva asetelma, jossa mekaaniset, keholliset ja luonnolliset rytmit limittyvät.

Paikka: Kellohallin pääsalin takaosa
Pe 9.6.2017 klo 20.30-21.00 & 22.00-22.30

Rita Maria: Free your mind and your ass will follow

Rita Maria on 26-vuotias, suomalainen media-artisti ja kirjoittaja. Tällä hetkellä Rita puolittaa aikansa San Diegon ja Kööpenhaminan välillä, matkustaen työnsä puolesta pääosin Euroopassa ja Kaliforniassa. Ritan analogivalokuvat ovat sekoitus pimiössä työskentelyä, jälkieditointia, kemikaalikokeiluja sekä 60-luvun lopun psykedeelisiä vivahteita.

Tällä hetkellä Rita työskentelee pääosin valokuvauksen ja luovan kirjoittamisen parissa. Hänen värikäs näyttelynsä avaruusaiheisista nähtävyyskohteista, ”Free Your Mind and Your Ass Will Follow” tulee olemaan esillä neljässä eri maassa kesän 2017 aikana.

Free your mind and your ass will follow -teokset ovat esillä Kellohallissa.

Room escape game

HUOM! Lokaatio muuttunut: Escape Room lauantaina koko päivän Kellohallin sivuhuoneessa.

Mr. Bear aikoo järjestää legendaariset festarijatkot. Homma uhkaa kuitenkin levitä katastrofaalisesti käsiin ja vieraat ovat tulossa jo 20 minuutin kuluttua! Onko juhla tuhoon tuomittu? Selvitä tehtävät ja mysteerit pelastaaksesi jatkot.

Sidewaysiin rakennetaan ensimmäistä kertaa festivaaliteemainen room escape game -pakopelihuone. Kerää noin 5 hengen tiimi tai tutustu pelin aikana uusiin tuttavuuksiin. Kesto noin 20 minuuttia, osallistuminen kuuluu festarilipun hintaan.

Kellaritilassa sijaitsevan pakopelin sisäänkäynnin löydät molempina päivinä klo 16.00-21.00 Kellohallin sivuhuoneesta. Peli toteutetaan yhteistyössä InsideOut Escape Gamesin kanssa.

 

Seta: Kuuluu kaikille!

Kuuluu kaikille! on Setan ja Trasekin kampanja itsemääräämisoikeuteen perustuvan translain ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyyden puolesta. Kampanja käynnistyi syksyllä 2016 ja se jatkuu, kunnes ihmisoikeuksia kunnioittava ja hyvän hoidon takaava uudistunut translainsäädäntö tulee voimaan.

Sidewaysissa Setan pisteellä pääset tutustumaan kampanjaan ja testaamaan pääsetkö itse läpi sukupuolen temppuradasta!

Seta on valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on, että yhdenvertaisuus toteutuu ihmisten arjessa riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta tai sukupuolen ilmaisusta. Setan yhteydessä toimii Transtukipiste, joka tarjoaa tukea sukupuolivähemmistöille ja sukupuoltaan pohtiville sekä heidän läheisilleen.

Trasek on valtakunnallinen sukupuolivähemmistöjen ihmis- ja perusoikeusjärjestö, joka toimii myös sukupuoliristiriidan vuoksi lääketieteellistä hoitoa saavien potilasjärjestönä ja osallistuu hoitojärjestelmän kehittämiseen.

Sideways kerää myös varoja Setalle. Jokainen festivaaleille akkreditoitu vieras (esim. kutsuvieraat/press/artistien vieraat) on velvoitettu lahjoittamaan 10€ hyväntekeväisyyteen. Akkreditointimaksusta kertyneet varat ohjataan Setalle translain vaikuttamistyöhön ja erityisesti Kuuluu kaikille -kampanjaan.

Muista myös teemaa käsittelevä Sivulauseita-puheohjelma Palemassa la 10.6.2017 klo 16.15.

Sivulauseita-puheohjelma

Sivulauseita-puheohjelma järjestetään Ravintola Palemassa ja kuratoidaan Image-lehden kanssa.

PE 9.6.2017 klo 18.30-19.15
Pitääkö kaikkien ryhtyä vegaaneiksi tai vähintään tappaa oma ruokansa? Suuri keskustelu ruoan etiikasta.
Valtakunnananarkisti ja vegaani Suvi Auvinen kohtaa ravintoloitsijana, kokkina ja näyttelijänäkin debytoineen ruoka-alan monitoimihahmon Antto Melasniemen. Keskustelua vetää Pallokala-gastrodekkarin syksyllä julkaiseva Imagen päätoimittaja Heikki Valkama.

LA 10.6.2017 klo 16.15-17.00
Sukupuolen itsemääräämisoikeudesta, translain uudistamisesta sekä sukupuolittamisesta yhteiskunnassa ja taiteessa puhuvat Setan puheenjohtaja Viima Lampinen, Miss Gay Finland 2016 yleisön suosikki Tuuli Kamppila, vapaa taiteilija ja queer-aktivisti Valto Kuuluvainen ja translakikampanjan Kasper Kivistö.

LA 10.6.2017 klo 17.30-18.15
Hiphopin naiskuva on viime aikoina tullut esiin muun muassa Profeettojen sanoitusten yhteydessä. Toki aiheesta on puhuttu aiemminkin. Miksi hiphopilla on ongelma naiskuvansa kanssa? Radiotoimittaja Renaz Ebrahimin johdolla keskustelemassa kansalaisaktivisti, feministi ja hiphop-tuntija Maryan Abdulkarim ja rap-artisti Adikia.

(photo: Maria Moulud)

Sivupoluilla

Image-lehden kuvittajien työt tuovat Teurastamon alueelle yllättäviä näkökulmia. Suomen parhaiden kuvittajien teokset eivät jätä kylmäksi.

(kuvitus: Sami Viljanto)

Skeittaus: Pre HELride Session

Sideways-lauantaina skeitataan HELriden hengessä Pre HELride Sessioneissa! Teurastamon pihoilla kyytiä saavat niin lastauslavojen reunat kuin piknik-pöydätkin. Paikalle saapuu kourallinen Suomen kovimpia skeittaajia pitämään viihdearvon katossa. Tarkemmat spotit ja aikataulut paljastetaan lähempänä festareita.

Kuvassa Eniz Fazliov paiskaa backside smith grindin Pääskypubin viereiseen sähkökaappiin.

Taidetulli

Minkälainen olisi passisi, jos valta siitä olisi sinulla itselläsi? Mikä on tämän vallan merkitys ja ketkä sitä ylläpitävät?

Taidetulli on performatiivinen taidetyöpaja, joka haastaa valtaan ja oikeuksiin liittyviä kysymyksiä vaihtoehtoisen passin avulla. Työpaja käsittää fyysisen osuuden, missä mukautuvan ”passitintamareskin” sekä kuvauskaluston avulla luodaan sinulle uusi passi. Tämän jälkeen seuraa toinen osuus, missä luodut passit jatkavat elämäänsä somen välityksellä eteenpäin yhteen kootussa kokonaisuudessa. Sieltä voit seurata kaikkien osallistuneiden näkemyksiä ja toiveita virallisesta asemastaan ihmisinä.

Vaihtoehtoisen passin kanssa edetään performatiiviseen osuuteen, absurdin byrokraattiseen passintarkastukseen. Mitä sinun tulee tehdä taidetullivirkailijoiden määräyksestä, jotta sinulle myönnetään uusi passi?

Taidetullin virkailijat päivystävät Sideways-alueella perjantaina 9.6.2017.

Tennarijooga

Painaako festariväsymys jaloissa ja kehossa? Lauantaina pian porttien avaamisen jälkeen järjestetään Tennarijooga! Kyseessä on kaikentasoisille ja -kuntoisille tarkoitettu kevyt joogaharjoitus, johon et tarvitse mattoa, trikoita tai aiempaa kokemusta. Avaamme erityisesti festarikireitä kohtia, kuten pohkeita, takareisiä ja selkää. Kuten muukin Sidewaysin alueohjelma, osallistuminen kuuluu festarilipun hintaan.

Tennarijoogan ohjauksesta vastaa joogaopettaja Anna Strazdina, joka ohjaa Turussa suosittuja viikkotunteja ja järjestää erilaisia workshopeja, puistojoogaa ja teematunteja.

Tennarijooga Park Stagen alueella klo 14.30-15.15.

Totuus elokuvasta -visa

Siltasesta tuttu Totuus elokuvasta -pubivisa poikkeaa sivupolulle erikoisvisassa, jonka teemana on musiikkiaiheiset elokuvateokset ja elokuvamusiikki. Luvassa leppoista, mutta myös haastavaa visailua. Kerää max. 4 hengen joukkue ja saavu lauantaina iltapäivällä klo 14.45 Teurastamolla sijaitsevaan Ravintola Palemaan. Ei ennakkoilmoittautumisia, yritetään saada kaikki halukkaat mahtumaan mukaan!

Palkinnot:
1. sija – 4 x 3pv-liput Provinssi-festivaaleille 29.6.-1.7.2017
2. sija – 4 x liput valitsemalleen Fullsteamin järjestämälle keikalle vuoden 2017 aikana
3. sija – 4 x sisäänpääsy Fullsteam 15v -juhliin Allas Sea Poolille pe 4.8.2017

Twrk Crew by Tinze

Why be moody when you can shake your booty!
Twerkkausryhmä Twrk Crew by Tinze kiertää koko festivaaliviikonlopun ympäri Sideways-aluetta.

Ryhmän valmentajana toimii Tia-Maria Sokka, joka on twerkin ensimmäinen Suomen mestari vuosimallia 2015.

Vihamukin syömisen SM-kilpailut

Lahden MM-hiihtojen yhteydessä järjestettiin urheiluhulluille suunnatut Lihamukin syömisen SM-kisat. Vaikka festivaalimme sijaitsee pahaenteisesti Teurastamolla, niin tarjoamme vegaaneille soveltuvat herkuttelusessiot.

Sideways & Sipsikaljavegaanit esittävät: Vihamukin syömisen SM-kisat

Meneekö pari pakettia tofua jo alkupaloiksi? Uppoaako yöpalaksi vihis kahdella soijanakilla? Kuluuko nyhtistä pakettikaupalla? Jos vastauksesi on ”kyllä” niin voit olla etsimämme henkilö!

Vegaanisten Vihamukien SM-syöntikisojen juontajina ja virallisina valvojina toimii joukko Facebookista tutun Sipsikaljavegaanit-ryhmän aktiiveja. Osa kilpailijoista on valittu ”sipsareiden” joukosta, mutta myös paikan päällä voi ilmoittautua mukaan. Kisaan mahtuu vain rajallinen määrä halukkaita.

SM-titteli ratkeaa lauantaina Alley Stage -lavalla la 10.6.2017 klo 17.45-18.00.

(kuva lainattu twitteristä)

Vilunki 3000

Mikko ”Vilunki 3000” Viljakainen on ensisijaisesti monen soittimen ja musiikkityylin muusikko. Hänen nykyisistä musiikkiprojekteistaan ja bändeistään tavataan esimerkkeinä mainita DJ Candle In The Wind, Tähtiportti, Barefoot Brothers, ja vanhemmista Uusi Fantasia, And The Lefthanded ja Op:l Bastards. Ensisijaisesti hän on graafikko ja kuvataiteilija, jonka jälki on näkynyt kymmeniä vuosia etenkin Helsingin klubien julisteiden kautta vahvasti katukuvassa sekä alakulttuuripainotteisten bändien levynkansissa, flyereissa, T-paidoissa ja muissa julkaisuissa. Tämä on tuonut hänelle tänä vuonna 2017 kunnioitetun Vuoden Graafikon kukituksen. Mutta silti yllä oleva kuvaus on vasta raapaisu Vilungin taiteellisen työn pintaan.

Vilunki 3000 rakentaa Sideways-alueelle taidepläjäyksen, joka sijoitetaan Kellohallin edessä sijaitsevaan ruohikkoympyrään.

Lisäksi Vilunki 3000 vierailee Kirjaverstaan Hehkutusklubilla pe 9.6.2017 klo 18.00-18.45.

Virtual Reality

HUOM! Lokaatio muuttunut: Virtual Reality lauantaina koko päivän Kellohallin pääsalin takaosassa.

Sidewaysissa Kellohallin ja Warehouse-lavan väliseltä seinustalta löytyvästä porraskäytävästä pääsee 2. kerroksen tilaan, jossa tutustutaan pelien avustuksella virtual realityn, eli VR:n, eli virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksiin.

Buugi (Teatime Research Oy) on toiminnallinen tanssikokemus, jossa käyttäjä pääsee jammailemaan suosikkikappaleidensa tahtiin virtuaalisella 80-luvulla, jossa takatukat, neonvärit ja Miami Beach -tunnelma näyttävät vain paremmalta. Onhan kyse kuitenkin virtuaalitodellisuudesta.

Testattavana muitakin pelejä, kuten musiikkia ja toimintaa yhdistelevä Audioshield.

Mukana järjestelyissä FIVR ry, eli Finnish Virtual Reality -yhdistys. Yhdistyksen tavoite on pitää Suomi uuden mediateknologian kärjessä ja luoda maahan menestyviä virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden yrityksiä.