Bobby Oroza

Bobby Oroza

Torstai 11.6.2020

Kotimaassaan Suomessa harvojen tuntema Bobby Orozan on kansainvälisissä soul-piireissä yksi kuumimpia uusia nimiä. Jenkkiräppäri Earl Sweatshirtinkin samplaama laulaja-lauluntekijä säveltää autenttista retrosoulia, jonka voisi kuvitella soivan vaikkapa Quentin Tarantinon seuraavan elokuvan ääniraidalla.

Viime vuonna brooklynilaisen Big Crown Recordsin toimesta ”This Love” -esikoisalbumin julkaistua artistia viedään parhaillaan maailmalle sellaisella tahdilla, että suomalaisyleisö on jäänyt täysin paitsioon. Pelkästään levyn nimeä kantavaa singleä myyty tuhansia kappaleita, ja biisiä on kuunneltu Spotifyssakin pitkälle toista miljoonaa kertaa.

Esiintyminen Sidewaysissa on yksi Bobby Orozan harvoista tulevista Suomen-keikoista. Artistin taustalla soittaa helsinkiläisestä Timmiom-kollektiivista tuttuja nimiä.