Kurt Vile & The Violators

Kurt Vile & The Violators

Torstai 6.6.2019

Jenkki-indien kultasormen paluuta Suomeen on odotettu kuin kuuta nousevaa! 

Lokakuussa viimeisimmän pitkäsoittonsa ”Bottle It In” julkaissut Kurt Vile nousi maineeseen indie-suuruus War on Drugsin riveistä, josta hän tosin siirtyi soolouralle jo vuosikymmen sitten. The Violators -yhtyeensä kanssa keikkailevan laulaja-lauluntekijän todellinen nousukiito alkoi vuoden 2011 ”Smoke Ring for My Halo” -albumilla, jota ovat seuranneet esimerkiksi Courtney Barnettin kanssa julkaistu kimppalevy ”Lotta Sea Lice” (2017) sekä ylitsevuotavasta hehkutettu ”b'lieve I'm goin down...” (2015).

Kurt Vilen tuotannon kulmakiviä ovat raukeat ja ajoittain kymmenminuuttisiksi venyvät slacker-biisit, joissa yksi kuulee samankaltaisuuksia 70-luvun suosikeihin Tom Pettysta Neil Youngiin, toinen taas nykypäivän indie-nimiin Deerhunterista tai Dinosaur Jr:ään.