Mogwai

Mogwai

”Post-rockin suurin ja kaunein jätti.” -Rumba

2000-luvun menestynein post-rock-yhtye palaa Suomeen pitkälle yli vuosikymmenen odotuksen päätteeksi. Parhaiten instrumentaalisista ja pitkien kaariensa aikana yhä massiivisemmiksi kasvavista teoksistaan tunnettu skottibändi saapuu Sidewaysiin osana yhtyeen 25-vuotisjuhlakiertuetta.

Mogwain uusin, mm. Flaming Lipsin mestariteosten taustalla työskennelleen Dave Fridmannin kanssa äänitetty ”As The Love Continues” ilmestyi keväällä 2021. Albumi laajentaa onnistuneesti yhtyeen soundimaailmaa myös surisevan indierockin, elokuvallisen elektropopin ja junnaavan post-punkin suuntiin.

Odotettavissa vuoden samanaikaisesti kaunein ja hypnoottisin live-kokemus.