Oneohtrix Point Never

Oneohtrix Point Never

Daniel Lopatin, eli Oneohtrix Point Never, on kulkenut pitkän matkan kokeellisen musiikin marginaalinimestä nykyiseen asemaansa yhtenä maailman kysytyimmistä tuottaja-artisteista. Parhaillaan uransa huipulla oleva moniosaaja saapuu Sidewaysiin tismalleen oikealla hetkellä, sillä juuri nyt aivan kaikki tuntuvat haluavan työskennellä juuri hänen kanssaan.

Soolouransa (johon pääsemme tässä esittelytekstissä hieman tuonnempana) lisäksi Lopatin on ollut mukana tuottamassa ja kirjoittamassa merkittävää osaa The Weekndin supertähtiasemaan nostaneen ”After Hours” -albumin biiseistä. Hän on myös pitkälti vastuussa siitä, miltä Antony & Johnsonsista tutun Antony Hegartyn metamorfoosi Anohniksi kuulostaa. Lisäksi cv:stä löytyy elokuvamusiikkia Sofia Coppolalle, yhteiskiertue Nine Inch Nailsin lämmittelijänä, kimppabiisejä mm. Iggy Popin, James Blaken, latinopopin suurlupauksen Rosalían sekä viimeisimpänä Cocteau Twinsista tutun Elisabeth Frazerin kanssa. Listaa ja namedroppailua voisi jatkaa vielä useamman kappaleen verran.

Vielä vuosikymmen sitten kiersi Eurooppaa ja julkaisi kimppalevyn Kemiallisista ystävistä tutun Jan Anderzenin eli Tomutontun kanssa. Nyt hän vastaa The Weekndin älyttömästä Superbowl-väliaikashowsta. Mitä tässä välissä on oikein tapahtunut?!?!? 

2000-luvun suuriin visionääreihin lukeutuva Daniel Lopatinin tuotanto luokitellaan tyypillisesti kokeellisen elektronisen musiikin alle, mutta varsinkin viimeisimmillä levyillään artistin tuotanto on laajentunut yhä moninaisempiin suuntiin. Myöskin Sidewaysissa tulevana kesänä esiintyvän Yves Tumorin tavoin elektronisen musiikin keskeisiin levymerkkeihin lukeutuvan Warp Records kantaviin voimiin kuuluva Oneohtrix Point Never iski kultasuoneen viimeistään tuoreimmalla, järjestyksessään jo yhdeksännellä levyllään “Magic Oneohtrix Point Never”.

“Sitten, kun 2010-lukua muistelevat pop-antologistit betonoivat yhtä vuosikymmentä henkilökohtaisiin Voyager-kapseleihinsa, ennustan, että melko moni heistä nimeää Oneohtrix Point Neverin yhdeksi vuosikymmenen soundin muovaajista.” –Rumban artikkeli 2018