The Avalanches

The Avalanches

Torstai 11.6.2020

Tätä on odotettu jo vuosia: 2000-luvun innovatiivisimpiin ja merkittävimpiin elektronisen musiikin kokoonpanoihin lukeutuva The Avalanches saapuu ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen!

Läpimurron uraauurtavalla ”Since I Left You” -albumillaan tehnyt kollektiivi rakensi liki täydellisen mestariteoksensa yli 500 samplesta. Heti ilmestymisensä yhteydessä albumi keräsi poikkeuksellista ylistystä ja sai käsittämättömän määrän viiden tähden arvioita. Vuodet ovat vierineet, mutta levyn magia ei katoa minnekään – päinvastoin siitä löytää jokaisella kuuntelukerralla aina jotain uutta. Parin vuoden takainen jatko-osa ”Wildflower” sekin on nousemassa klassikkoasemaan.

Sidewaysissa nähtävä The Avalanches -keikka on vastaus tuhansien suomalaisfanien aivan liian kauan kestäneeseen odotukseen. Ja tarkennettakoon vielä, että kyseessä on siis harvinaisempi The Avalanches live eikä esimerkiksi dj-keikka.