SIDEWAYSIN OHJELMISTO KAKSINKERTAISTUU 20 UUDEN KIINNITYKSEN MYÖTÄ

Sidewaysin jo entuudestaan monipuoliseen kattaukseen on lisätty 20 uutta nimeä. Helsingin festarikesä käynnistyy rytinällä, kun ohjelmistoon liittyvät grungen ja vaihtoehtorockin ikoni L7 (US), soolourillaankin mainetta keränneiden billy woodsin ja Elucidin muodostama hiphop-yhtye Armand Hammer (US) sekä mystisyydellä itsensä verhonnut kollektiivi The Armed (US), jonka ajankohtainen albumi Perfect Saviors oli viime vuoden merkittävimpiä punkrock-julkaisuja. 

Lisäksi ohjelmisto vahvistuu ajankohtaisilla kotimaisilla huippunimillä. Mukana ovat ilmiömäinen laulaja-lauluntekijä Vesta, UMK:ssa Euroviisu-paikasta kilpaileva Jesse Markin, juuri debyyttialbumillaan ennennäkemättömään suosioon noussut pehmoaino sekä kansainvälistäkin huomiota saanut ja Oranssi Pazuzu, joka palaa kotimaisille esiintymislavoille lähes kahden vuoden tauon jälkeen. 

Kotimaista rap-kattausta täydentävät kukin ansiokkaasti yhteiskunnallisiin epäkohtiin tarttuvat Asa, F, Yeboyah ja Aaro630, kun taas punk- ja rock-rähinää Nordikselle tuovat suorapuheinen Huora-yhtye, jytärock-trio Räjäyttäjät sekä itseironialla ja kantaaottavuudella ihastuttava Luukas Oja

Hengästyttävän taiturimaista biisinkirjoituksen ja tarinankerronnan osaamista Sidewaysissa esittelevät bedroom pop -duo emma & matilda, queer-rakkautta ja ilmastokriisiä ruotiva Elsi Sloan, mystiikkaa ja minimalismia yhdistelevä M sekä indiefolk-yhtye Viitasen Piia

Virtuaalimainen instrumenttitaituruus pääsee valloilleen kotimaisen folkin maagisen kokoonpanon Pekko Käppi & K:H:H:L:n sekä muun muassa psykeä ja ambientia jazz-perinteeseen uuttavan Virta-trion keikoilla. 

Sidewaysin ohjelmisto täydentyy vielä talven ja kevään aikana lukuisilla artisteilla. 

 

SIDEWAYS  
13.–15.6.2024 
Helsinki, Nordis 
 
PEGGY GOU (KR) · JUNGLE (UK) · FRANK CARTER & THE RATTLESNAKES (UK) · FONTAINES D.C. (IE) · L7 (US) · ARMAND HAMMER (US) · CHELSEA WOLFE (US) · DERYA YILDIRIM & GRUP ŞIMŞEK (TR) · ISMO ALANKO YKSIN · JULIE BYRNE (US) · KARRI KOIRA · KUUMAA · LAURI HAAV · PARIISIN KEVÄT · PEHMOAINO · THE ARMED (US) · VESTA · YONA · YUNÈ PINKU (IE) · AARO 630 · ASA · ELSI SLOAN ·  EMMA & MATILDA · F · GOOD BOYS · HUORA · IISA · JANNE WESTERLUND · JESSE MARKIN · JOALIN · KNIFE GIRL · LUUKAS OJA · M · ORANSSI PAZUZU · PEKKO KÄPPI & K:H:H:L · RÄJÄYTTÄJÄT ·  TINYHAWK & BIZZARRO · VIITASEN PIIA · VIRTA · YEBOYAH   
+ paljon lisäyksiä luvassa!  

LIPUT:
Nappaa omasi täältä!

Edellinen
Edellinen

SIDEWAYSIN MYYNTIPAIKKAHAKU ON AUKI

Seuraava
Seuraava

SIDEWAYSIN OHJELMA KASVAA HIMOTUILLA KANSAINVÄLISILLÄ JA KOTIMAISILLA NIMILLÄ