SIDEWAYSIN FESTARI-ILLAT HUIPENTUVAT TÄMÄN HETKEN KOVIMPIEN KLUBIEN TAHTIIN
29.04.2023Sideways-festivaalin perjantai- ja lauantai-illat tulevat päätymään kaupungin parhaisiin bileisiin, kun Sidewaysin viralliset klubit valtaavat Nordiksen Basementin. Tänä vuonna festariklubeilla nostalgisoimaan edellisiä vuosikymmeniä kahden eri konseptin muodossa.
Perjantaina luvassa on ainutkertainen DJ-battle Helsingin ja Tampereen välillä, kun K-30 Club vs K40-disco ottelevat indie- ja pop-diskojen mestaruudesta. Todennäköisesti moni meistä on viettänyt elämänsä parhaita iltoja esimerkiksi Yo-talon POPdiskossa, Tavastian Lauantaidiskossa tai Hang the DJ -klubilla, jotka kiteytyvät tähän iltaan Nordiksella.
Helsinkiä tapahtumassa edustavat Harvest ja Aleksi, ja Tampereelta levylaukkuineen saapuvat DJ:t Sami ja Antti. Tiisereinä K-30 Club on maininnut Robynin ”Dancing on My Own” ja Depeche Moden ”Enjoy the Silence” -kappaleet. K-40-disco taas on luvannut kajauttaa Technotronicin ”Pump Up The Jamin” sekä Eurythmicsin ”Sweet Dreamsin”. Tarkennetaan vielä, että vaikka klubien nimissä on viittaukset ikärajoihin, ovat ne tietysti aivan kaikille!
Lauantai-illan kruunaa kerta toisensa jälkeen täysille saleille teemabileitä järjestänyt Icons Club, jonka tahtiin bailasimme viime kesänäkin hiki päässä. Tänä vuonna Icons Club järjestää kutkuttavan millennium-spesiaalin, jossa matkataan vuosituhannen taitteen tunnelmiin. Icons Club goes Y2k -setissä klubin residentit Janne X ja Whispilä soittavat ikonisia millennium-hittejä Christina Aguilerasta Ricky Martiniin ja kaikkea muuta teemaan sopivaa. Matalalantiofarkut, napakorut ja Juicy Couturet kaapeista esiin ja bailaamaan! Huhujen mukaan lavalle nousee myös yllätysvieraita…
